RSS

Mikä näistä haluaisit olla?

Kiusattu, kiusaaja, vierestä katsoja vai se, joka puuttuu kiusaamiseen?

Tiedän, ei saa inhimillistää. Se on epämuodikasta ja noloa. Pyrin itsekin siihen, että yritän katsoa, mitä tapahtuu eläintä kouluttaessani, enkä kovin helposti vedä suoria johtopäätöksiä eläimen käytöksestä ihmisen vastaavaan.

Kun luen jostain, että hevonen rakastaa kilpailemista, käännän sen päässäni automaattisesti suunnilleen niin, että ko. hevosen synnynnäinen tai opittu tapa reagoida stressitason kohoamiseen uudessa tai jännittävässä tilanteessa on kilpailumenestykselle sopiva. Kun ihminen puhuu siitä, että hevonen rakastaa ihmistä ajattelen, että joillekin ihmisille on ilmeisen tärkeä ajatella, että eläin rakastaa heitä. Voihan olla, että hevonen rakastaa ihmistä, mutta useimmille riittää kuitenkin, että hevonen haluaa viettää aikaa ihmisen kanssa eikä kavereiden kanssa laitumella.

Kun puhumme koulutustavoista ja hevosten kohdalla niiden käytöstä harrastus- tai työvälineenä, pitäisin kuitenkin paikallaan tarkkailla omaa ja valmentajan toimia sekä nimenomaan verrata niitä ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen. Jos olisitte työyhteisö tai koululuokka, millainen ympäristö se olisi? Missä hengessä tekisitte töitä ja mihin itse asettuisit?

pari

Kiusaaja nauttii siitä, että saa toisen tekemään haluamallaan tavalla tai pelkäämään. Kiusaaja käyttää henkistä ja fyysistä uhkailua sumeilematta ja yleensä siksi, että se toimii. Perustuuko hevosen kanssa toimiminen yhteistyöhön vai – paremman sanan puutteessa – kauhun ilmapiiriin? Onko ilmapiiri kannustava vai uhkaileva? Oletko itse kiusaaja vai kaveri? Vai kenties se, joka seisoo vieressä sanomatta mitään? Vai se, jota tällaisissa tilanteissa eniten tarvitaan: ihminen, joka pitää kiusatun puolia ja sanoo, että nyt riittää? Sellaisia ihmisiä tarvitsemme enemmän. Usein yksikin riittää kääntämään suuntaa.

Juttelin hevosenomistajan kanssa, joka oli päätynyt siihen viimeiseen tilanteeseen: hän oli koulutustilanteessa mennyt väliin ja sanonut, että nyt riittää. Kynnys puuttua on korkealla. Hevosenomistajalla korkea ja katsojalla vielä korkeammalla. Olen kuitenkin jutellut moninkertaisesti useamman hevosenomistajan kanssa, joka on sanonut, että olisi pitänyt mennä väliin. Ja sanoa, että nyt riittää. Heillä on tuntunut olevan siitä vieläkin syyllinen olo.

Lapset ja nuoret kiusaavat toisiaan. Osittain siksi, että kun on paha olo, helpottaa hetkittäisesti, kun jollain toisella on vielä pahempi olo. Osittain ihan siksi, että on tylsää. Kiusatulle ei ole väliä, miksi kiusaaja tekee kuten tekee: väliä on sillä, mitä muu ympäristö tekee. Jos kiusaamisesta puhutaan avoimesti ja siitä tehdään sosiaalisesti paheksuttavaa, sitä esiintyy vähemmän. Jos ongelmaa vähätellään, se jatkuu.

Lapset ja nuoret kiusaavat siksi, etteivät he vielä osaa olla ihmisiä. Lapsilla ja nuorilla on empatiakyky vasta kehittymässä, syy- ja seuraussuhteiden käsittäminen myös. Jos lapsi tai nuori näkee ihmistä tai eläintä kiusattavan, eläintä joskus jopa koulutuksen nimessä, hän tekee helposti samoin. Aikuisten ihmisten, joihin kaikki ammatissa toimivat hevos- ja koirankouluttajat kuitenkin ovat, pitäisi kuitenkin omata normaali empatiakyky ja toimia niin, ettei koulutus perustu pelotteluun tai väkivaltaan.

Kiusatun ihmisen tai eläimen käytös muuttuu varsin nopeasti. Hän – tai se – lakkaa toimimasta normaalilla tavalla. Hän – tai se – voi ensin yrittää taistella tai paeta mutta jollei se tuota tulosta, hän – tai se – lakkaa yrittämästäkään. Seuraa sulkeutuminen (mikä voi ihmiseltä tuntua turvalliselta jos kyseessä on hevosen kokoinen eläin) tai ylivarovaisuus, joka voi taas näyttää miellyttämisen halulta. Jos eläimeltä koulutuksen jälkeen puuttuu kaikenlainen omatoimisuus ihmisen läheisyydessä, mieti miksi. Onko se todella niin rento ja rauhallinen? Vai onko siltä viety toimintakyky?

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13.7.2014 Kategoria/t: Uncategorized

 

Hevosia opiskelemassa

Olen käynyt jo vuosien ajan katselemassa mahdollisimman luonnollisissa oloissa eläviä hevosia aina kun siihen on tarjoutunut mahdollisuus. Jokaisen, joka hevosia harrastaa, olisi hyvä nähdä hevosia sellaisissakin oloissa, missä resursseista ei ole pulaa ja missä ihmiset eivät vaikuta niiden käyttäytymiseen edes seinien tai aitojen muodossa. Tämä ei tarkoita, että mielestäni kaikkien hevosten tulisi saada elää vapaudessa. Minustakin on hauskaa, että meillä voi olla hevosia ja harrastaa niillä mitä haluamme (toki mielestäni hevosharrastuksen kuuluu olla hevosellekin pääosin mukavaa, ei vain ihmiselle). Mutta jokaisella hevosihmisellä pitäisi myös olla selkeä mielikuva siitä, millainen on normaalisti käyttäytyvä hevonen, jotta tunnistaa poikkeavan käyttäytymisen. Ellei sitä tunnista, sen syihin ei osaa puuttua ja hevosen hyvinvointi voi kärsiä.

New Forestissa oli esimerkiksi hauska nähdä, miten pienet perhelaumat (2-4 ponia) pystyivät liikkumaan melko lähellä toisiaan ilman ongelmia. Keskinäinen sopimus siitä, mikä etäisyys toisiin pidetään, näytti pitävän. Kaikissa paikoissa yhteistä on ollut hevoslauman tyyneys ja aggressiivisen käyttäytymisen puute: kun tilaa on ja ruokaakin riittävästi tai ainakin joka puolella saman verran, hevoset ovat todella säyseitä ja ystävällisiä toisilleen.

Viime viikolla kävin taas (ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 2003) Saarenmaalla, missä valtavilla merenrantalaitumilla pidettävät eestinhevoslaumat elävät melko vapaasti. Ori, sen astutettavat tammat ja tammojen sen vuotiset varsat elävät kesän yhdessä ja kun yhdellä laitumella saattaa olla kokoa yli 100 hehtaaria, eivät aidat tule vastaan ihan heti.

Tänä vuonna kävin aikaisemmin kuin edellisinä vuosina: vasta osa tammoista oli varsonut ja vaikutti siltä, että ori olisi päästetty paikalle vasta ihan hiljattain. Ensimmäisenä päivänä lauma oli todella levoton ja seuraavana päivänä jo merkittävästi rauhallisempi. Levottomuudella oli kuitenkin tällaiselle hevosia opiskelevalle hyötynsäkin: opin esimerkiksi, miksei edellisvuosien oriit ole kiinnittänyt varsoihin minkäänlaista huomiota ja myös, miksen ole koskaan aiemmin nähnyt astuvan oriin pureutuvan tamman harjaan, mikä on käsittääkseni aika yleistä ihmisten hoivissa astuville oreille. Keksitkö vastauksen?

_MG_1170

Opin myös, miten näppärästi tammat osaavat pitää varsoistaan huolta kun lauma on jonkinlaisessa hälytystilassa ja miten tarkasti ne kielsivät varsoja leikkimästä niin kauan, kun tilanne oli päällä. Hevosten kyky tarkkaan viestintään ja niiden sosiaalinen lahjakkuus jaksaa aina vaan ällistyttää.

Tuntuu siltä, kuin hevosten ja ihmisten välisessä yhteistyömahdollisuuksissa on vasta raapaistu pintaa. Mitä enemmän näen hevosia viestittelemässä keskenään, sitä enemmän tuntuu siltä, että ihminen käyttää suurimman osan ajasta ihan liikaa painetta hevosen kanssa toimiessaan. Jospa kaikki hevosten kanssa toimivat ryhtyisivät järjestelmällisesti kokeilemaan: kun löytyy joku tapa, millä hevosen saa toimimaan halutulla tavalla, seuraavaksi kokeilisi aina astetta kevyemmin. Jos tämä toimii, vielä kevyemmin. Hevosille voi ”huutaa” paineella tai apujen käytölläkin – ja kuten Ratsastajainliiton kampanja aikanaan ansiokkaasti muistutti: Älä huuda, hevonen kuulee kuiskauksenkin.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 19.6.2014 Kategoria/t: Eläintenkoulutus, Hevosia

 

Imatra 7.-8.6.

Lauantaina 7.6. tulen Imatralle Aila Vilkan tallille pitämään luento-käytäntöpäivän aiheesta hevosen maasta käsin jumppaaminen sekä ratsun ongelmien korjaaminen. Lisätietoa täältä: https://www.facebook.com/events/1417110861898073 – katsojia mahtuu vielä, käytännön harjoittelupaikat täynnä.

Katsojahinta 50 e, kesto 10-17. Paikalla on buffa ja sieltä voi ostaa keittolounaan.

Ilmoittautumiset Riinalle: 045- 3195145 tai sähköpostilla riina.hermansson@gmail.com

Sunnuntaina 8.6. siirrymme Einolan tallille jossa päivän (luento ja käytäntö tämäkin) aiheena on varsojen ja nuorten hevosten koulutus.
Katsojapaikkoja vapaana. Kokkolassa 1.6. pidetyn saman aiheen koulutuspäivästä kirjoitti blogissaan Niina Kirjorinne: http://niinakirjorinne.blogspot.fi/2014/06/tallbergin-luento-kokkolassa.html?m=1

Katsojahinta 50 e, Etelä-Karjalan Ratsastajien jäsenet 35 e. Kesto 10-16 (pari lyhyttä taukoa). Ilmoittaudu Minna Mättölälle, p. 0400-778271.

Varsat, nuoret hevoset ja uudelleen koulutettavat

Minna Tallbergin koulutuspäivä 8.6.2014 Einolan tallilla Imatralla

Luennoilla käymme läpi varsojen ja nuorten hevosten kouluttamista ja käytännön osuudessa koulutamme tallin varsoja ja nuoria hevosia. (Päivän lopuksi siirrymme yhden nuoren hevosen kotitallille muutaman kilometrin päähän.) Tervetuloa!

Varsasta luottavainen nuori

- Luottamuksen luominen ihmisen ja varsan välille
– Miten saan varsan itse haluamaan koulutettavaksi
– Käsittelyyn ja hoitotoimenpiteisiin totuttaminen
– Perusasioiden opettaminen varsalle
– Kavioiden vuolu, lastaus, taluttaminen
– Mahdolliset ongelmatilanteet ja ratkaisut

Kohti ratsun uraa

- Tavoitteena rento ja aktiivinen ratsu
– Milloin hevonen on valmis koulutukseen
– Perustaidot ja niiden opettaminen
– Missä ja miten totutetaan hevonen varusteisiin
– Ratsastaja selkään – helposti ja mukavasti rennolla hevosella
– Maasta käsin aloitetaan, selästä jatketaan
– Missä järjestyksessä eteenpäin ja kuinka paljon

Jos hevonen on jo oppinut jotain muuta…

- Miten muutetaan hevosen tapa reagoida apuihin
– Jännittääkö hevonen ratsastajaa?
– Kohti tasapainoa

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 3.6.2014 Kategoria/t: Uncategorized

 

Oletko tulossa kurssille oman hevosesi kanssa? Lue tämä!

Tervetuloa mukaan!

Olen pyrkinyt joka kurssin yhteydessä etukäteen varmistamaan, että jokaisen hevosen kohdalla on mahdollisuus harjoitella sitä varsinaista kurssin aihetta. Tähän liittyy olennaisesti se, että hevonen on riittävän rauhallisessa mielentilassa oppiakseen uusia asioita tehokkaasti ja oikein.

Hevosen tyyneys on valitetttavasti asia, jossa en pysty tinkimään edes silloin, kun kyseessä on kurssi: koska hevoset oppivat aina uuden tai uudelleen opetetun asian mukana sen mielentilan, jossa he koulutuksen aikana olivat, se palautuu suorastaan ihmeen tarkasti silloin, kun koulutettua asiaa pyydetään uudelleen myöhemmin.

Jos lähtisimme esimerkiksi harjoittelemaan lastausta silloin, kun hevonen on jännittynyt, se jännittyisi lastatessa uudelleen. Vaikka se muuten olisi ihan rauhallinen. Tätä ilmiötä näkee jonkun verran korjattavissa hevosissa. Yksi on oppinut jännittymisen osaksi lastausta tai kuljettamista, toinen liittää sen ratsastajaan selässään, kolmas kengittäjään. Ratkaisu on yleensä kaikkien kanssa sama: opetetaan koko asia uudelleen niin, ettei hevosta jännitä.

Jos kyseessä on aikuinen hevonen, joka on jo paljon kuljetettu eri paikkoihin ja tiedetään sen olevan perilläkin rauhallinen, se voi omistajan harkinnan mukaan ja omistajan vastuulla tulla kurssille toisellekin tallille, kuitenkin niin, että se saapuu hyvissä ajoin ja ehtii rentoutua.

Kaikkia hevosia rauhoittaa paljon se, jos niillä on tuttu hevoskaveri mukana uudessa paikassa, jos tämä suinkin on järjestettävissä. Seurahevosen pitäjä pääsee seuraamaan kurssia ilmaiseksi.

Jos kyseessä on nuori hevonen, on useimmiten suositeltavaa käydä vähintään kerran paikan päällä etukäteen tutustumassa niin, että siellä tehdään vain hevoselle tuttuja asioita (ja niitäkin helpotetaan mahdollisimman paljon). Jos nuori hevonen tuodaan uuteen paikkaan kurssille, jossa sen pitäisi oppia tulevan elämänsä kannalta oleellisia asioita on melko epätodennäköistä, että se olisi riittävän tyyni ellei se ole päässyt tutustumaan paikkaan etukäteen. Silloinkin voi olla, ettei nuori hevonen totu yhdellä käynnillä ja silloin koulutus kannattaa jättää sellaiseen päivään, jolloin kouluttaja pääsee hevosen kotitallille, eikä tinkiä tästä hevosen tulevaisuuden kannalta tärkeästä asiasta eli tyyneydestä. Voi myös totuttaa hevonen tähän kurssipaikkaan huolella niin, että se on sielläkin rento. Siitä on hyötyä tulevaisuudessakin.

Hevoselle kannattaa jo kotona opettaa pyyntö, millä sen saa uudessa tilanteessa tai paikassa rauhoittumaan. Silloin tämä opetetaan (esimerkiksi pään laskeminen pyynnöstä) sellaisessa tilanteessa, kun hevonen on täysin rauhallinen ja sitä toistetaan satoja kertoja tässä rauhallisessa mielentilassa (tähän ei mene kovin kauan, yleensä saa monia kymmeniä toistoja yhden harjoituskerran aikana). Silloin se alkaa toimimaan myös toisin päin, eli hevonen rauhoittuu tätä tehtävää tehdessään.

Tämän tekstin tarkoitus on varmistaa, että kurssista on mahdollisimman paljon hyötyä niin hevosen omistajalle kuin hevoselle itselleen. Antoisaa kurssipäivää!

 
 

Hevosesta helpompi hoidettava -luento Viikissä 15.5.

Eikö kengittäjä enää vastaa puhelimeen? Vaihtoiko eläinlääkärikin pieneläinpraktiikan puolelle?
Hevosesta helpompi hoidettava -luento 15.5.2014 klo 18-20.30 osoitteessa Mustialankatu 1, Helsinki (Viikki). Muutama mahtuu vielä mukaan! Ilmoittaudu suoraan Laura Piiralle, laura.piira@helsinki.fi. Hinta 20 e (sis. ALV).

Luennolla käymme läpi yleisiä hoitotilanteisiin ja esimerkiksi kengitykseen liittyviä ongelmia ja miten niitä korjataan. Tervetuloa!Image

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 8.5.2014 Kategoria/t: Uncategorized

 

Pitäisikö sinunkin osoitella hevostasi aseella?

Temple Grandin sanoi kirjassaan ”Animals in Translation”:

”The single worst thing you can do to an animal emotionally is to make it feel afraid. Fear is so bad for animals I think it’s worse than pain.”

Eli ”Kaikista pahinta, mitä pystyt eläimelle tekemään on saada eläin tuntemaan pelkoa. Pelko on niin paha asia eläimille, että uskon sen olevan kipua pahempi.”

”You almost have to work with animals to see what a terrible emotion fear is for them. From the outside, fear seems much more punishing than pain. Even an animal who’s completely alone and giving full expression to severe pain acts less incapacitated than an animal who’s scared half out of his wits. Animals in terrible pain can still function; they can function so well they can act as if nothing in the world is wrong. An animal in a state of panic can’t function at all.”

Eli ”Sinun pitää melkein työskennellä eläinten kanssa jotta pystyt näkemään, miten hirvittävä tunne pelko niille on. Ulkopuolelta katsottuna pelko näyttää paljon pahemmalta rankaisulta kuin kipu. Jopa eläin, joka on yksin ja näyttää tuntemansa suurtakin kipua on vähemmän lamaantunut kuin eläin, joka on suuren pelon vallassa. Eläin, joka tuntee hirvittävää kipua pystyy edelleen toimimaan: se voi toimia niin hyvin, että voi näyttää siltä, ettei mikään maailmassa ole vialla. Paniikissa oleva eläin on täysin toimintakyvytön.”

Tämä ei tarkoita sitä, että olisi ihan ok aiheuttaa hevoselle kipua koulutuksen nimissä. Vaan sitä, että koulutustapa, joka perustuu kivun tuottamisen sijaan vain pelon tuottamiseen, ei myöskään ole oikein vaan voi olla yhtä paha sekin. Hevoset ovat pakoeläimiä ja ne säikähtävät helposti. Jos hevonen tuntee riittävän suurta pelkoa, se voi muistaa kaikki siihen liittyvät asiat loppuelämänsä ajan. Kannattaako tätä riskiä ottaa?

Tietenkin hevoset säikähtävät joskus. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta säikytetäänkö hevosta päivittäin tai viikottain tai kertaluontoisestikin tahallaan? Voisiko asiat silloin tehdä toisin? Mitä jos kaikki hevosten kanssa tekemisissä olevat ihmiset ajattelisivat jokaisen hevoselle tehtävän asian kohdalla, voisiko tämän tehdä myös säikyttämättä hevosta? Joskus siihen säikyttämättä tekemiseen menee kymmenen minuuttia kauemmin, joskus minuutin, joskus kymmenen sekuntia. Sillä ajalla on harvoin väliä ihmisen kannalta, mutta hevoselle sillä voi olla suurtakin väliä.

Pelkäävä hevonen, joka tuntee kipua

Kuva ei ole Suomesta vaan Saksasta. Ko. hevonen esiintyi maan suurimpien hevosemessujen suurella areenalla ja sen oli tarkoitus esittää korkean koulun hyppyjä.

Joskus kuulee sanottavan, että me emme Suomessa tiedä mitään hevosista vanhoihin hevosmaihin verrattuna, joista Saksa on yksi. Olen eri mieltä. Joka maassa on hyvää ja huonoa hevostenpitoa, hevostenkäsittelyä ja hevostenkoulutusta. Olen nähnyt niin paljon hyvää hevostenkoulutusta Suomessa, että olen ylpeä suomalaisesta osaamisesta hevosalallakin.

Tässä sitten korjaava kuvakollaasi niin silmälle kuin mielelle: nämä kuvat OVAT Suomesta. Asiat voi aina tehdä paremmin.

Tuntuma
Raflaava otsikko johtui siitä, että tunsin tänään suurta iloa kun luin kovin surullisen Facebook-päivityksen. Kirjoittajan luvalla lainaan sitä täällä:

”Jouduimme päästämään taivaslaitumille rakkaan nuoren tammamme. Meillä oli onneksi reilu vuorokausi aikaa lopetuspäätöksestä itse lopetukseen, ja sen ajan käytimme siedättämällä hevosen lopetusaseeseen ja tulevaan lopetustilanteeseen.

Toisin sanoen hevonen talutettiin siihen paikkaan jossa lopetus tapahtuisi, annettiin kipollinen mysliä eteen. Isäntä, jonka toimesta hevonen myös lähtisi, esitteli lopetusasetta hevosen syödessä. Ensin vain pitämällä esillä, seuraavilla kerroilla jo asetta heiluttaen, kolistellen ja tähdäten. Tätä toistettiin useaan kertaan.

Näin meillä oli viimeisenä aamuna rauhallinen hevonen jonka mielestä lopetuspaikka ja lopetusase olivat hurjan mukava asia.”

AIna ei kotona ole asetta, eikä kaikkia lopetuksia hoideta ampumalla, mutta ideahan on mitä hienoin ja tuossa tapauksessa hevosen omistajat saavat kyllä kymmenen pistettä siitä, että tuollaisessa tilanteessa tajusivat harjoitella tulevaa. Hevostahan voi asteittain siedättää kiinni pitämiseen ja aseeseen vaikka juuri ennen lopetusta. Ja jos lähtee siedättämään hevosta lopetukseen liittyviin asioihin silloin, kun hevonen on täysissä voimissaan, voi siihen siedättämiseen käyttää jotain muuta metallista esinettä, joka on riittävän samankaltainen. Vain mielikuvitus on rajana.

Ja hevoselle sillä voi olla suurta väliä silloinkin, kun hevosta ei kohta enää ole.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 29.4.2014 Kategoria/t: Eläintenkoulutus, Hevosia

 

Bad Hair Day

Image

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 15.4.2014 Kategoria/t: Uncategorized

 
 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 32 muun seuraajan joukkoon